Virheistä oppii, toivottavasti, eli suunnistustreeniä ilman kompassia

Koska suunnistustaitoni ei ole ilman kompassia erityisen hyvä, päätin aloittaa omatoimiset suunnistusharjoitukset. Pikakartta.fi -palvelusta kartan tulostus itselle vieraasta alueesta, kartta käteen ja menoksi.

Ensimmäiselle kerralle suunnittelin reitin Hauhon Lautsian läheltä lähteväksi. Alla olevaan karttaan olen piirtänyt suunnilleen kulkemani reitin. Katkoviivan merkityksen kerron myöhemmin.

Alkumatka oli helppoa edettävää. Lähdin kiertämään kellon suuntaisesti tietä pitkin kohti Savikonvuorta. Vuorelle pääsee kapeaa, mutta helppokulkuista, polkua pitkin. Vuoren laella on uskomattoman kaunista. Aivan kuin olisit astunut eri maailmaan.

Suunnistamiseksi ei menoani vuorella oikein voinut sanoa, sen verran helppoa siellä oli pysyä kartalla. Mutta kun laskeutui vuorelta alas, joutui jo enemmän arvioimaan kulkemaansa matkaa ja seuraamaan maaston muotoja. Suoalue ja suo-oja helpottivat suunnan pitämisessä. 

Kun pääsin metsäautotien kääntöpaikalle, olin melkoisen tyytyväinen siihen astisesta onnistuneesta etenemisestä. Vaikka eräässä kohdassa jouduin kiertelemään melkoista kivikkoa, pysyi suunta kuitenkin oikeana. Metsäautotieltä matka jatkui helppoa maastoa kartassa näkyvälle jyrkänteelle. Sen lisäksi alueella oli useita valtavia kiviä/kalliolohkareita.

Suunnistajan (minun mielestäni) pahin virhe on ehdottomasti ajatella pysyneensä hyvin kartalla ja iloita siitä. Silloin yleensä nimittäin keskittyminen herpaantuu ja tiput kartalta. Tai luulet olevasi kartalla, mutta et sitten olekaan. Tuon jyrkänteen jälkeen minulle kävi niin. Ajattelin, että helppo juttu, tuosta vaan traktoriuraa ja kohta ollaan perillä. Ihmettelin kyllä jossain vaiheessa, kun en nähnyt ympärilläni kartasta lukemiani maaston muotoja, mutta ajattelin tulkitsevani niitä väärin ja jatkoin vakaasti menoani luontoa ihaillen.

Tullessani kuvassa näkyvän hakkuuaukean vastakkaiselle puolelle, tajusin olevani jossain ihan muualla kuin luulin olevani. Olin tullut melkoisestikin harhaan. Kartalla näkyvä katkoviiva oli se reitti, jota minun piti tulla, mutta teinkin koukkauksen hieman kauempaa ja huonompaa maastoa. No, ei siinä mitään. Sinnikäs sissi kiersi hakkuualueen ja päätyi lopulta sinne minne pitikin eli Lahdenmäelle. Loppumatkan seurasin traktoriurasta huolimatta tarkasti karttaa, kunnes olin takaisin tiellä.

Tekemällä oppii ja harjoitus tekee mestarin. Näitä läksyjä ei kyllästy tekemään. Lisää samanlaisia harjoituksia ja kuntorasteja niin eiköhän sitä tähänkin hommaan opi. Maastona kävelemäni reitti oli pääsääntöisesti helppoa. Muutama vetisempi kohta, joista kuitenkin pääsi hyvin yli ja kivikkoa yhdessä kohtaa, mutta senkään ylittäminen ei ollut ylivoimaista. Polkuja alueella menee vähän, traktoriuria jonkin verran. Suosittelen reittiäni sellaiselle, joka pitää metsässä kulkemisesta eikä tarvitse välttämättä niitä valmiita polkuja. Savikonvuori on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Niin kaunista sen laella on. Vähäjärven päästä löytyy myös Teponvuori, Linnavuori, jossa kannattaa samalla reissulla piipahtaa.

Ensimmäinen eräopiskelijan maastoreissu

Tällä viikolla meidän opiskelijajengillä oli ensimmäinen maastoreissu. Ennen reissua oli tiedossamme ainoastaan varustelista ja reissun kesto (kaksi yötä). Ensimmäistä kertaa rinkkaa pakkaavalle valmistelu oli hieman haasteellista. Pohdintaa aiheuttivat sää, maasto, ruokamäärä, kuinka ryhmän kanssa sujuu, kuinka itseltä matka taittuu ja monet muut pienet jutut. Edellisestä teltassa nukkumisestakin oli vierähtänyt noin 25 vuotta, joten sekin lisäsi matkajännitystä.

Pakkaamiseen meni varmaankin puoli päivää ja se sujui kaavalla pakkaa - pura - pakkaa - kokeile rinkkaa - painaa liikaa - pura - pakkaa - painaa liikaa, ei haittaa, näillä mennään, kyllä mä jaksan. Oli todella vaikea miettiä ruokamääriä ja naposteltavia. Mutta mieluummin liikaa kuin liian vähän. Reissussa opittiin, että ruokaa pitäisi laskea yhden ylimääräisen päivän verran ja mukana pitäisi olla myös ruokaa, jota voi syödä ilman lämmittämistä.

Määränpääkin selvisi ennen lähtöä. Reissu suunnattiin Lopelle,
osittain Komion luonnonsuojelualueelle.

Ensimmäisen päivän reitti kulki Luutalammelta Komionvuoren, Hirvenharjun ja Yölampien kautta Pilkuttimen laavulle. Reitti oli todella upea ja vaihteleva. Alue on Natura-aluetta ja siellä näkyy jääkaudella syntyneitä harjujaksoja ja suppalampia. Myös avaria soita löytyy alueelta.

Matkaan lähdettäessä rinkka tuntui painavan turhan paljon ja mielessä kävi, kuinka mahtaa nousu sujua sellaisen painon kanssa. Hyvinhän se sitten lähti sujumaan. Taukoja pidimme tiuhaan ja kävelytahti oli varsin leppoisa. Aikaa jäi valokuvaamiselle, luonnon tutkimisille ja eväiden syömiselle.

Perillä Pilkuttimella telttojen pystytyksen jälkeen askartelimme kahdesta tyhjästä 0,3 litran tölkistä spriipolttimot. Tovi siinä vierähti, mutta toimivia polttimoita saatiin kasaan. Kätevää, jos poltin hukkuu matkasta.

Aamulla matkaan lähdettiin kuikkapariskuntaa ihaillessa. Taival kulki Pirttiniemen ja Nummelan kautta takaisin Yölammien luo ja siitä kohti Komion lampia, jossa oli seuraava yöpymispaikka. Maisemat jatkuivat upeina edelleen ja ihmeteltävää kasvistossa ja linnustossa riitti. Linnuista sen verran, että käki seurasi meitä innokkaasti, sillä lähes koko ajan jostain kuului "kukkuu kukkuu". Yöllä kuuntelimme kaikki hieman käheä äänistä raspikurkkua, joka joutui hieman rykimään ennen kuin "kukkuu" tuli edes jotenkin oikean kuuloisesti. Eipä ollut kukaan aiemmin moista käheyttä kuullut.

Olimme ajoissa iltapäivällä leirissä. Telttojen pystytyksen jälkeen oli vuorossa perinteinen askartelutuokio. Tällä kertaa syntyi risukeitin säilyketölkistä. Osalla onnistui keitin oikein hyvin ja sillä oikeasti pystyi lämmittämään veden. Itselläni risut paloivat kyllä, mutta jos pannun olisi päälle laittanut, happi ei olisi riittänyt palamiseen. Iltasella olikin sitten melko vapaata oleskelua, osa kävi uimassa, toiset istuskelivat nuotiolla ja jotkut vain olivat. 

Molemmat yöt sujuivat oikein hyvin. Tosin teltta oli melko matala ja kapea ja isosta absidista huolimatta, sekin täyttyi hyvin. Molemmat asukit olivat varsin herkästi tavaransa levittäviä. Uni kuitenkin maistui, joten se lienee pääasia.

Viimeisenä päivänä olikin edessä vain lyhyt matka takaisin Luutalammelle. Maisemat jatkuivat yhtä upeina ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Ennen lähtöä jumpattiin, matkalla keskityttiin olemaan tässä ja nyt ja lopuksi askartelimme vedensuodattimet pullosta, sammaleesta, hiilestä ja hiekasta.

Reissu antoi kyllä todella paljon. Luonnon kauneuden ja rauhan lisäksi saimme ammentaa toinen toisiltamme jos jonkinlaista tietoa ja hyvää mieltä. Rinkan kantaminen sujui ja ehkä pakkaamisestakin oppi jotain. Komin aluetta suosittelen kyllä kaikille retkikohteeksi. Alueella menee runsas polkuverkosto, myös paljon karttaan merkitsemättömiäkin polkuja. Luonto on monipuolinen ja Poron polun varrelta löytyy pieniä opastauluja, joissa alueesta ja sen luonnonhoidosta kerrotaan. Maasto on todella mäkistä, joka kannattaa huomioida, jos sinne lähtee.