Pala lapin kalastushistoriaa

Aikoinaan vaellettiin pitkiäkin, jopa satoja kilometrejä, kalaisille järville saalista pyytämään. Yksi kalaisimmista järvistä Tornionjoen vesistön alueella oli Muoniossa, lähellä Kittilän rajaa sijaitseva Jerisjärvi. Järven alkuperäinen nimi on vanhalla saamenkielellä ollut Jierisjärvi, joka on tarkoittanut kysyttyä järveä. Järvi on Länsi-Lapin isoimpia järviä 23,5 neliökilometrin pinta-alallaan.

Jerisjärvi ja taustalla häämöttävä Olostunturi.

Jerisjärven pohjoispäästä, Keimiötunturin juurelta, löytyy Keimiöniemi. Niemen länsirannalta on löydetty merkkejä kivikautisesta elämästä. Samalle paikalle rakensivat kalastajapirttinsä torniolaiset pyyntimiehet 1500-luvulla. He kalastivat Muonion järvillä jo ennen pysyväisasutuksen saapumista alueelle. Kalastusoikeus kuului Jerisjärvellä tietyille taloille ja heillä oli oikeus rakentaa kalamajansa järven rannalle. Pikkuhiljaa järven muillekin rannoille ja saarille nousi kalapirttejä. Useat paikat nimettiin kalamiesten kotipaikan mukaan.

Keimiöniemi on yksi Lapin historiallisesti tunnetuimmista ja parhaiten säilyneistä kalakentistä. Pirttejä ja aittoja on 300 metrin matkalla yhteensä 18. Keimiöniemi on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi ja kalakentät on valittu 1970-luvulla yhdeksi maamme seitsemästä ihmeestä. Ruotsin ja Venäjän välisen 25-vuotisen sodan loppuvaiheessa vuonna 1592 suurin osa pirteistä paloi. Ne jotka säilyivät, paloivat myöhemmin.

Nykyiset pirtit rakennettiin vanhojen pirttien paikalle. Vanhimmat ovat 1700-luvulta, suurinosa 1800-luvulta. Ne ovat neljässä ryhmässä. Neljällä pirtillä on erilliset aitat, muissa aitta on mökin yhteydessä. Pirtit ovat nykyisin yksityisomistuksessa ja käytössä edelleen alkuperäistä vastaavassa tarkoituksessa. Tämä seikka nostaa osaltaan alueen historiallista merkitystä. Pirttien seiniltä löytyy vanhoja puumerkkejä ja piirroksia, joita kävijät ovat jättäneet.

Jerisjärvestä pyydettiin aikoinaan nuotalla ja erilaisilla verkoilla siikaa ja muikkua. Niitä sieltä pyydetään edelleenkin. Verkkojen ja nuottain kuivaustelineet ovat nimeltänsä ulut.

Järvikalastus ei ollut aikoinaan vain erämaa perinnettä, vaan myös asuttamistekijä. Monista kalakentistä tuli uudistalojen sijaintipaikkoja, kun järvenrantoja alettiin asuttamaan 1600-luvun lopulla. Kalapirttiin tuli pyyntimies asumaan kesäksi, päätti sitten jäädä talveksikin, rakensi itselleen asuintalon. Sai naapurin, toisenkin ja vähitellen syntyi alueelle kylä.

Kalapirttejä ja aluetta niiden ympärillä kutsuttiin kalakentäksi. Kenttä tulee kenttärannasta, joka taas tulee sanasta "kenttäintyä". Se tarkoittaa viljelemätöntä maata, joka nurmettuu eli kenttäityy. Alla vielä kuvia alueelta.

Lahen pirtti on kenttärannan ainoa rakennus, jossa kattoon
on käytetty veistettyä kourulautaa.

Varvassandaaleilla tunturiin

Luit aivan oikein, aina ei tarvitse olla vaelluskenkiä patikoidessa tunturiin. Särkitunturille pääsee ainakin näin kesäaikaan ilman erityisiä vaelluskamppeita. Parkkipaikka on Muonio-Kittilä tien (nro 79) varressa, johon on helppo löytää ja pysähtyä. Tien molemmin puolin on parkkipaikat. Muoniosta päin tullessa vasemmalla on lisäksi wc ja pöytä penkkeineen, polku Särkitunturille lähtee oikealta puolelta.

Polku on etenkin aluksi todella helppokulkuista, leveää hiekkatietä. Ainakin lastenvaunuja polulla pystyy työntämään ja uskoisin, että myös pyörätuolia. Nousu ei ole kovin jyrkkää alkumatkassa. Noin puolen välin kohdalla on Särkivaaran kota ja wc:t, joista löytyy pyörätuoliliuskat. Juuri ennen kotaa on haasteellinen kohta, josta saattaa olla hankala pyörätuolilla päästä. Mutta jos siitä selviää, pääsee ihastelemaan todella kaunista keidasta ja nauttimaan makkarat kodalla.

Tämän keitaan jälkeen matka apuvälinein käy vaikeaksi. Polulla on ajoittain melkoisia kiviä, joiden yli esimerkiksi pyörätuolia on vaikea saada. Reitti vaatisi sorakuorman, jotta pyörätuolin saisi työnnettyä ylös asti. Kävellen matka taittuu edelleen helposti, vaikka nousu on hieman alkumatkaa jyrkempää.

Huipun lähestyessä sitä miettii, mitä mahtaa olla tämän alle 500 metriä korkean tunturin laella? Tällä kertaa ei kyllä tullut mieleenkään, että näin upea paikka voisi olla näin helposti saavutettavissa! Hetken aikaa epäilin kaikkea helteen aikaan saamaksi kangastukseksi. Metsää riittä koko matkalle aivan lakea lukuunottamatta ja huipulla avautuvat upeat maisemat Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueelle. Lisäksi huipulla on ihania lampia. Käsittämättömän kaunista!

Huipulta Pallastuntureille näkyvä maisema valittiin vuonna 1994 yhdeksi maamme 24:sta kansallismaisemasta. Toiseen suuntaan voi ihastella Levin, Aakenustunturin sekä Ylläksen siluetteja ja Äkäsjärveä.

Mutta mistäpä on Särkitunturi saanut nimensä? Maisemaa katsoessaan vousi äkkiä luulla sen juontavan särjestä, koska ympäriltä löytyy paljon järviä ja lampia. Eipä kuitenkaan olekaan niin. Nimi tulee saamenkielen sanasta "sarri" eli mustikka. 

Köngäsen Ruukki

"Kohosi kaukaiseen Lapin erämaahan jo entisinä aikoina mahtava rautaruukkikin, joka sai ainheensa ja voimansa Lapinkorven rikkaista malmivuorista ja mahtavista koskista sekä kirveen käymättömistä ikimetsistä, pani vuoret paukkaamaan ja jylhät korvet elämöimään sekä kokosi ympäristöilleen suuren seppäkunnan pikkuvasaroillaan säestämään tehtaan suurmoukarin jymähtelyä." (Samuli Paulaharju)

Mentäessä Tornionjokea ylöspäin Muonion- Tornionjoen yhtymäkohdasta on ennen Pajalan kylää Köngäsen koski. Se on yksi Tornionjokialueen isoimmista koskista. Noin kuudensadan metrin matkalla putousta tulee 20 metriä.

Matka Köngäseen taittuu mukavasti veneellä ja patikoiden. LappeanLohesta voi tilata lauttamatkan tai mennä veneellä Muotkanlahteen, Alaseen Lappeankoskeen, jossa veneen saa rantaan ja pääsee jatkamaan matkaa jalan. Ruukille pääsee tien pohjaa tai sitten voi kävellä Tornionjoen rantoja pitkin. Ensimmäinen vaihtoehto on nopeampi ja helpompi, jälkimmäinen n. 15 minuuttia hitaampi ja matkalla riittää kaatuneita puita ja muita esteitä. Hyvä vaihtoehto on mennä toista kautta ja palata eri reittiä.

Köngäsen Ruukin perusti aikoinaan Arendt Grape. Samuli Paulaharjua lainaten: "Kristiina kuningattarelta sai Grape 1645 pohjakirjat ja privilegiumit, jotta laittaa pruukin Lapin erämaahan, jopa luvan vapaasti ja maksutta ottaa haltuunsa maata ja metsää kaksi peninkulmaa joka suunnalle sekä murtaa malmia tehtaaseensa Junosuvannon rautavuoresta."

Tässä asui aikoinaan Ruukin patruuna.

Köngäsen Ruukki oli maailman pohjoisin rautaruukki. Ruukille valmistui vuonna 1649 vasarapaja, jonka käyttämä takkirauta saatiin Vittangin rautakaivoksen masuunilta. Ruukilla jalostettiin myös kuparia, joka saatiin Svappavaaran kaivokselta. Ruotsin pohjoisin ruukinkartano rakennettiin Köngäsen ruukin ympärille.

Isovihan aikana 1717 venäläiset polttivat ruukin, mutta se rakennettiin uudelleen. Ruukin ollessa laajimmillaan siellä työskenteli 120 työntekijää ja asui 500 asukasta. Ruukin toiminta loppui 1879 sen tuhouduttua tulipalossa. Vanhat rakennukset muistuttavat edelleen vanhoista ajoista. Kosken partaalle vuonna 1952 rakennettu voimala on niistä pienin ja uusin. Se on samalla paikalla, josta ruukki aikanaan sai voimansa. Pienvoimala tuottaa nykypäivänä sähköä noin kaksi miljoonaa kilovattituntia vuodessa ja sitä myydään verkkoon.

Kosken alajuoksulta löyty yksityistä kalastusaluetta 2.5 kilometrin matkalta. Alueita on kolme ja pooleja seitsemän. Kalastuslupia voi ostaa Pajalan Vildmarksmekka-liikkeestä tai kosken rannalla olevasta kahvilasta, silloin kun paikkoja on vapaana. 

Köngäsen Ruukki on mukava päiväretkikohde nimenomaan yhdistettynä veneilyyn ja patikointiin. Patikointimatkaa tulee kolmisen kilometriä suuntaansa. Evästä kannattaa reissulle ottaa mukaan, sillä matkalla on kivoja paikkoja pysähtyä pienelle tauolle ja nauttia maisemasta.

Sääski maisemassa 😊