Vihdoinkin opiskelut aluillaan

Tällä viikolla koitti viimeinkin kauan odotettu ensimmäinen opiskelupäivä. Koska erä- ja luonto-opas opiskelijoita ollaan, päästiin heti luontoon opiskelemaan. Ensimmäiset tehtävät olivat nuotion tekeminen ja solmujen opettelu. Kummasti nuo solmutkin ovat vuosien saatossa unohtuneet, kun ei niille ole ollut käyttöä. Hyvinhän ne lopulta onnistuivat, vielä kun solmujen nimet muistaisi.

Nuotio- ja solmupuuhien jälkeen saatiin tehtäväksi kävelyreissulle sammaleiden etsintä. Lounastaukopaikalle siirryttäessä bongailtiin sitten mättäitä nenät maata viistäen. Itselle kun nuo kaikki ovat olleet sammaleita eikä eri lajeja ole tullut mietittyä, niin tuli hetkeksi sellainen tunne, että mahtaako niitä koskaan oppiakaan. Ja nyt oli kyseessä vasta 6 lajia! Jotain sieltä kuitenkin jäi mieleen ja tänään kävin kyykkimässä lähimetsän mättäillä etsiskellen noita kuutta lajia. Ja voi kuinka se olikin mielenkiintoista! Ihan huomaamatta aika hurahti niitä tutkaillessa ja kuvatessa.

Yläpuolella olevista kuvista löytyvät ylhäältä vasemmalta alkaen Rahkasammal, Sulkasammal, Karhunsammal, Kynsisammal, Seinäsammal ja Kerrossammal. Keskustelut ja havainnot rönsyilivät myös jäkäliin, naavoihin, kääpiin ja muihin luonnonasioihin. Ensimmäinen päivä kului nopeasti mukavassa porukassa mielenkiintoisten asioiden parissa. Toisena päivänä olimmekin sitten pääasiassa sisällä saaden oppia oikeanlaisista varusteista. Varusteiden kirjo on kyllä laaja ja valinnan vaikeus tulee miettiessä itselle sopivimpia varusteita. Mutta eiköhän nekin asiat saa ratkaistua ajan kanssa ja tutkiskelemalla.

Tenholan linnavuoren ympäristö

Hattulassa, noin 6 kilometriä Parolan keskustasta, löytyy kunnon kohottajalle tai muuten vain luonnosta nauttivalle täydellinen ympäristö, Tenholan linnavuoren alue. Alueella on leveitä ja helppo kulkuisia ulkoilureittejä, ratsastusreittejä, enduropolkuja ja pieniä metsäpolkuja. Talvella lumitilanteen salliessa sieltä löytyy hiihtolatu. Alueelle pääsee ulkoilureittiä Parolan keskustasta tai vaihtoehtoisesti voi ajaa autolla lähemmäksi. Pikkuteiden varsilta löytyy hyviä levikkeitä jättää auto parkkiin. Alla kuva omasta reitistäni, joka alkoi Haritunmaan ja Rannikontien risteyksestä ja oli noin 8km pitkä.

Kuljin aluksi pitkin Laikkaanvuorta laskeutuen takaisin tulomatkalle Laikkaansuon viertä kulkemaan. Sieltä sitten erilaisia polkuja pitkin sinne tänne. Maisema on upeaa ylä- ja alamäkeä. Korkeimmilta paikoilta näkee kauaksi ympäröivään Hämeeseen.

Alue on hiekkaharjua eikä reiteillä ole juurikaan matkaa hankaloittavia esteitä, ellei ylä- (tai ala-) mäkiä sellaisiksi lasketa. Pitemmissä ylämäissä saattaa hengähdystauko ja maisemien ihailu olla tarpeen. Alue sopii hyvin kaiken ikäisille ja kuntoisille vaihtelevasta maastosta huolimatta. Osalle reitistä voi myös, ainakin maan ollessa kuiva, mennä rollaatorin kanssa. Ja koska teitä menee alueen ympärillä, ei pyörätuolilla liikkuvienkaan tarvitse jäädä kokemuksesta täysin paitsi. Toki saattaja on tärkeä olla mukana, jos apuvälinein kulkee.

Alue on erittäin suosittu ulkoilijoiden keskuudessa. Silti se ei estä rentoutumista luonnon helmassa, kiitos lukuisten reittivaihtoehtojen. Voit myös poiketa polulta ja mennä omia reittejäsi, jos siltä tuntuu. Linnavuoren juurelta löytyy nuotiopaikka sekä itse linnavuorelta rekonstruktio hirsiaidasta, jonka raoista vihollista on voitu tähystää. Museovirasto on merkinnyt linnavuoren historiallisesti arvokkaaksi kohteeksi. Paikka kannattaa siis käydä katsomassa jo historiansakin vuoksi.

Lopuksi kuva-arvoitus. Löydätkö kuvasta 13 muurahaiskekoa? 

 

Vihavuosi

Hämeenlinnassa, aivan Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan rajamailla, sijaitsee pieni Vihavuoden kylä. Asukkaita kylästä löytyy nykyään noin 30. Kylän maamerkkinä on korkealle kohoava vanhan höyrysahan voimalaitoksen piippu ja kylän läpi kohiseva kalaisa koski.

Vihavuoden historiaa ovat hallinneet jopa jo pakanuuden ajalla toiminut mylly sekä 1920-luvulta alkaen sahatoiminta. Lisäksi ympäröivät vuoret ja monipuolinen kulttuurimaisema ovat tuoneet taiteilijoita tuonne Sydän-Hämeen kylään. Nykyään paikalta löytyy myllymuseo, kahvila, näyttelyitä ja erilaisia tapahtumia. Tarkemmin näistä voit lukea Vihavuosi yhdistyksen kotisivuilta www.vihavuosi.fi .

Luontoelämyksiä haluavalla Vihavuosi on täydellinen kohde. Pieneltä alueelta löytyy paljon rauhoittavaa luontoa. Pyörätuoli tai rollaattorikaan ei ole este, koska autolla pääsee perille asti. Kesäisin paikka on ehdottomasti parhaimillaan, mutta suosittelen käymään paikalla ympäri vuoden. Jokainen vuodenaika tarjoaa jotain erityistä, jota ei muina aikoina voi kokea.

Kylän vieressä kohoaa Vihavuori, jonne pääsee tietä pitkin. Vuori on kaunis sammaloituneineen kivineen, jäkälineen ja mäntyineen. Istahtaessaan kiven reunalle ja kuunnellessaan luonnon läsnäoloa aika kuluu huomaamatta.

Vihajärvestä Iso-Roineeseen laskeva koski tarjoaa paljon nähtävää linnuista kaloihin. Kalastajille muistutukseksi, että kalastus koskesta vaatii erikoisluvan eikä myöskään jokamiehenoikeuteen perustuva kalastus ole sallittua. Tällä reissulla linnuista sain kameraan vangittua telkkä pariskunnan.

Tässä vielä karttakuva sekä kulkemani reitti. Aikaa tuonne kannattaa varata reilusti. Vaikkei alue ole iso, niin ihasteltavaa ja paikalleen pysäyttävää nähtävää on paljon. Suosittelen ehdottomasti päiväretkikohteeksi kenelle tahansa!

Vuolivuorella ja Loukunkorvenkalliolla

Päivän lenkki suuntautui Hämeenlinnan Hauhon laitamille, Vuolijoen suuntaan. Alapuolella olevasta kuvasta näkyy n. 5 kilometrin tehty lenkki ja sijainti kartalla. Aikaa taivallukseen kului noin 1,5 tuntia valokuvauksen ja luonnon ihastelun hidastaessa menoa. Muutaman kerran joutui myös vetämään henkeä ylämäessä.

Reitti alkoi läheltä Wuolijoen kartanoa jatkuen Vuolivuorelle. Vuolivuori on vanha rajapaikka maakunnallisesti arvokkaan Vuolijoen kulttuurimaisemassa. Paikalliset saattavat tänä päivänäkin puhua Vuolivuoresta Niskavuorena. Reitti tuolle n. 164 m.p.y kohoavalle vuorelle oli osin kivikkoinen ja paikoin jyrkkä. Matkalla oli komeita muurahaiskekoja, joiden asukkaat eivät vielä olleet uskaltautuneet ulkoilemaan.

Taivallus metsässä sujui melko vaivattomasti pitkin peurojen polkuja, joita oli paljon ja ne olivat ahkerasti käytetyn näköisiä. Harmikseni ei yksikään yksilö ollut riittävän rohkea tekemään tuttavuutta. Ehkäpä olisi pitänyt istahtaa kannon nokkaan odottelemaan satunnaista kulkijaa. Jonkun pätkän kuljin metsäautotietä, josta näkymä oli melkoisen pitkälle.

Metsäautotietä koukkasin kohti Loukunkorvenkalliota ja sieltä sitten takaisin lähtöpaikkaan. Reitti siellä suunnalla oli helppo kulkuista lukuun ottamatta hieman ennen loppua ollutta kosteikkoa ja peltoa, jonka valitsin risukon sijaan. Tiedä sitten, oliko kuravelli se järkevämpi ratkaisu...

Lintutuntemus on vielä melkoisen heikko tällä retkeilijällä, mutta ainakin korppi oli äänessä ja joutsenia ja kurkia oli kameran ulottuvilla.

Mukava pieni lenkki, kaunista, sammaleista, metsää, vaikkakin myös tuota kaadettua aluetta reitille osui. Ei isoja ylitettäviä ojia eikä liian kivikkoistakaan rinteissä. Tuolla alueella löytyy useita vuoria, joten jatkossakin varmasti sinne luontoon tutustumismatka vie.