Menikö kesä jo?

Aikaa edellisestä tekstistä on ihan liikaa. Jotenkin aika on taas kerran hurahtanut vauhdilla ohi. Koulupäiviä oli juhannusviikolle asti ja heinäkuu on ollut lähes kokopäiväistä itseopiskelua ja harjoittelua. Nyt ollaan taas jo koulun penkillä ja opiskellaan uusia juttuja.

Vehoniemenharjun näköalatorni, Kangasala

Heinäkuun päivät kuluivat etsien erilaisia kasveja, tutkaillen rantoja ja vesiä ja perehtyen jääkauden merkkeihin. On kyllä hämmästyttävää, mitä kaikkea tuolta meidän luonnosta löytyykään. Palaan niihin tulevissa teksteissä.

Varsinaisia työssäoppimisia tein heinäkuussa vähänlaisesti. Yhtenä iltana pääsin tutustumaan melontaryhmän vetämiseen, suunnittelin ja vedin fillariretken sekä järjestin lapsiperheelle metsäretken. Yhteinen nimittäjä kaikille oli uuden oppiminen, vesisade ja iloinen mieli.

Kerronpa hieman teillekin siitä, kuinka lasten kanssa saa metsässä kulumaan ihan koko päivän. Me teimme retken Iittalaan, Selkätien lähellä sijaitsevalle kodalle. (Kota löytyy Lepaanranta-Vesitorni väliseltä polulta, Selkätieltä lähdettäessä vesitornille päin.)

Menimme autolla Selkätien ja Kettukiventien risteykseen, josta jatkoimme matkaa jalan. Matkalla etsimme kanttarellejä ja mustikoita, joita vähän löytyikin. Kulkemiseen kannattaa varata reilusti aikaa. Sen lisäksi, että jo kävely lasten kanssa vie enemmän aikaa, löytyy matkalta aina jos jonkinlaista ihmeteltävää ja katseltavaa, joiden parissa aika vierähtää huomaamatta.

Kodalle päästyämme harjoittelin tulen tekemistä maahan kaatuneesta puusta käyttäen kirvestä, puukkoa ja tulitikkuja. Koska vettä oli tullut kiitettävästi, oli tehtävässä ainakin haastetta riittävästi. Valitsin liian pienen puun ja kuivan osan löytäminen siitä oli melkoisen haasteellista. Lopulta kuitenkin tuli loimotti ja ruoka saatiin valmistumaan.

Odotellessa ruuan valmistumista tutkailimme lähistöltä löytyviä sammallajeja ja kokeilimme, miltä eri sammaleet tuntuvat kosketeltaessa. Lisäksi piirtelimme tuoheen ja kiviin nokikynillä.

Ruoaksi valmistin kokonaisen kuhan purjosipulilla täytettynä keitettyjen uusien pottujen kanssa. Kala sai muhia ritilällä tulen yllä ja perunakattila lämpeni nuotion reunalla tiiliskivien päällä. Aikaa valmistukseen meni reilu tunti, koska kala oli hieman jäinen ja vaati sulatusaikaa miedommassa lämmössä aluksi. Kaikilla olikin kova nälkä siinä vaiheessa kun ruoka valmistui. Ruokamäärä oli melko onnistunut. Ehkä muutama uusiperuna ja hieman kalaa olisi vielä jonkun vatsankoloon mahtunut.

Jälkiruuaksi sai jokainen paistaa itselleen vaahtokarkkeja. Halutessaan sai tehdä vaahtokarkkikeksin eli laittaa paahdetun vaahtokarkin digestivekeksin väliin. Suosittelen! Hieman äkkimakeaa, mutta eipähän tarvitse montaa syödä, jotta makeannälkä menee ohi.

Paluumatkalla jatkoimme luonnon tutkailua ja mustikoiden sekä kanttarellien etsintää. Päivä oli kaikkien mielestä varsin mukava ja onnistunut. Isoon iloon ei vaadita isoja asioita, vaan hyvät kokemukset löytyvät pienellä vaivalla ihan sieltä lähimetsästä. Luonnossa liikkuessa myös mielikuvitus pääsee valloilleen ja luovuus nostaa päätään. Menkäähän metsään ja kurkistakaa lähiluontoon!